Hanketoiminta
Välistä väylälle-hankkeen kuulumiset
Välistä väylälle-hanke Välistä väylälle- hanke on loppusyksyn aikana edistänyt hankeyhteistyötä yhdistystoimijoiden ja yhteistyöverkoston kanssa suunnittelemalla ja käynnistelemällä useita toiminnallisia ryhmiä hankkeen asiakkaille. Ryhmätoiminnat tukevat asiakkaiden elämänhallintaa, osallisuutta, yhteisöllisyyttä sekä toimintakykyä. Välistä väylälle-hankkeen kohderyhmää ovat koronapandemian aikana syrjäytymisuhkaan joutuneet työikäiset henkilöt ja heidän perheensä sekä nuoret, jotka etäkoulujaksojen vuoksi ovat ajautuneet haastavaan tilanteeseen peruskoulun päättyessä ja/tai…
Lue lisääLAITURILLA-FOORUMI: Monipaikkainen työ muuttaa mökkeilyä
Webinaari keskiviikkona 17.11.2021 klo 13–15 Monipaikkaisesta työstä on tullut arkipäivää. Koronapandemia vauhditti jo alkanutta kehitystä, ja työtä tehdään selvästi enenevässä määrin myös vapaa-ajanasunnoilla. Mahdollisuus työskennellä monipaikkaisesti muuttaa elämää ja olemista mökillä, vaikuttaa mökkikaupoilla olevien toiveisiin ja päätöksentekoon sekä sävyttää mökkikuntien pohdintoja mm. palveluiden järjestämisestä ja laajakaistainvestoinneista. Millainen on monipaikkaisen työn tekijän kokemus, entä mökkiseudulla toimivan…
Lue lisääTuoretta voimaa tulevaan tekemiseen
Savonlinnan Seudun Kolomonen ry:n ja Kolomosen hankkeiden henkilöstössä on tapahtunut, ja tulee lähi viikkoina tapahtumaan melkoisesti henkilöstömuutoksia. Toiminnanjohtaja Sirpa Kolistaja jää opintovapaalle ajalle 1.11.2021-30.4.2022 ja Kolomosen osa-aikaiseksi vt. toiminnanjohtajaksi täksi ajaksi siirtyy Virpi Leskinen, puhelin 044 700 4571 ja sähköposti virpi.leskinen@kolomonen.fi Virpi jatkaa edelleen myös vuoden 2021 loppuun Asukasloikka Savonlinna – seuraava askel -hankkeen osa-aikaisena…
Lue lisääKoulutusta kohtaamiseen – valmennusta vuorovaikutukseen
Savonlinnan Seudun Kolomonen ry:n hallinnoima Välistä väylälle -hanke järjestää lokakuussa yhteistyössä Savonlinnan kristillisen opiston kanssa kaksi maksutonta, tasokasta koulutusta kaikille vuorovaikutus- ja kohtaamistaitojensa kehittämisestä kiinnostuneille kansalaistoimijoille. Koulutukset järjestetään ns. ”hybridimallilla”, jonka puitteissa Järjestötalo Kolomoselle otetaan mukaan 15 ilmoittautunutta ja lisäksi koulutukseen on mahdollista osallistua Teams yhteydellä. Etäosallistujille lähetetään Teams -linkki ennen koulutuksen alkua. Ensimmäinen koulutus…
Lue lisääLokakuun kuulumisia Välistä väylälle -hankkeesta
Kolomosen hallinnoiman Välistä väylälle- hankkeen alkusyksy on ollut työntäyteinen. Olemme markkinoineet hanketta monikanavaisesti ja pitäneet aktiivisesti yhteyttä hankealueen toimijoihin ja yhteistyötahoihin. Savonlinnan kaupungin, Rantasalmen kunnan sekä Sosterin yhteistyöverkoston avulla saavutamme hankkeen kohderyhmään kuuluvia ihmisiä ja saamme heitä mukaan hankkeen mahdollistamiin toimintoihin. Välistä väylälle-hankkeen kohderyhmää ovat koronapandemian aikana syrjäytymisuhkaan joutuneet työikäiset henkilöt ja heidän perheensä sekä…
Lue lisääVieraskasvit vähenivät ahkerien kitkijöiden ansiosta
Haitalliseksi luokiteltu jättipalsamikasvi on komealupiinin ohella päässyt leviämään laajasti Itä-Savon alueella. Kasvustoja on hävitetty kitkemällä ja niittämällä lukuisissa talkoissa tänä kesänä. Kutsu paikallisiin luonnonhoitojoukkoihin on edelleen voimassa ja kitkettäviä kohteita on tarjolla seuraavaksi kasvukaudeksi uusillekin toiminnasta kiinnostuneille henkilöille sekä myös yhdistyksille. Kuvassa Heidi Keski-Orvola ja Teuvo Karjalainen Mertalan jättipalsameja kitkemässä. Kuva: Tiina Pulkkinen Jättiläiset kuriin…
Lue lisääAjan hermolla – tapahtumia ja tehtäviä
Saimaa-ilmiö selvittää asukkaiden ajatuksia Itä-Suomen kuntien kulttuuritarjonnasta. Kerro näkemyksesi syyskuun loppuun mennessä ja osallistu tuote- ja kulttuurilahjakorttien arvontaan! Mitä taide ja kulttuuri eri muodoissaan merkitsevät sinulle? Mitä mieltä olet kuntasi kulttuuripalveluista? Kuinka haluaisit osallistua kulttuuripalveluiden kehittämiseen? Saimaa-ilmiön kuntien kulttuurikyselyssä Itä-Suomen asukkailla on nyt ainutkertainen mahdollisuus kertoa näkemyksensä. Kyselyllä selvitetään Itä-Suomen neljän maakunnan alueen asukkaiden näkemyksiä…
Lue lisääPoimintoja ajankohtaisista avustushauista
Savonlinnan kaupungin vuoden 2022 avustukset Savonlinnan kaupunki julistaa haettavaksi rekisteröityjen järjestöjen ja yhteisöjen avustukset vuodelle 2022. Haku koskee kaupunginhallitukselta, elinkeinojaostolta ja lautakunnilta haettavia, yli 5000 euron suuruisia avustuksia. Hakemukset tulee jättää sähköisen hakulomakkeen kautta 13.10.2021 klo 15 mennessä. Sähköinen hakulomake, avustusten myöntämistä koskevat ehdot ja avustusten käytön valvontaohjeet löytyvät tästä linkistä. Avustusten myöntämisen edellytyksenä ovat…
Lue lisääLyhtyranta – ”Anna pimeyden keskelle syttyä toivon valon”
https://kolomonen.fi/wp-content/uploads/Syystulet1080p_valmis-1.mp4 Lyhtyranta on Asukasloikan hankeperheen toteuttama tunnelmallinen tapahtuma Savonlinnan Syystulien yhteydessä, jossa asukkaat laskevat kauniit käsintehdyt paperilyhdyt toiveikkain ja iloviritteisin mielin veteen, tehden maagisen lyhtymeren Saimaan pinnalle. Tänä vuonna kuitenkin kävi toisin, kun Syystulien fyysinen tapahtuma peruuntui koronan vuoksi. Kuitenkaan tuleen ei jääty makaamaan, vaan hanketyöntekijät ideoivat kauniin Lyhtyranta-videon, joka toteutettiin yhteistyössä valokuvaaja Kimmo Sormusen…
Lue lisääAsukasloikalla aktiivinen syksy
Monipuolista Asukasloikkakesää seuraa vielä aktiivinen syksy ennen toivottavaa alkuvuoteen 2022 sijoittuvaa kolmannelle Asukaloikkakaudelle siirtymistä. Asukasloikan kesän Rannoilla raikaa ja kallioilla kajahtaa – tapahtumakokonaisuus ilahdutti kesän aikana paikallisia asukkaita. Pyhän Olavin päivänä Asukasloikka järjesti Pöhinäteltassa Pikku Kakkosen puiston läheisyydessä. mm. pehmomiekkailua, kasvomaalausta, keppihevostoimintaa ja yhteisöllisen käpysydämen tekoa. Lisäksi Savonlinnan kesässä Asukasloikan unelmien kesätyöläiset Jesperi Turkka, Eero…
Lue lisää