Vietetään vertaistuen päivää

Kansainvalinen-vertaistuen-paiva-verkkosivut-1200x630

Vertaistuki on korona-aikaan ollut monelle erittäin tärkeää, mutta samaan aikaan myös moni harmittelee suurta aukkoa vertaistuen saamisessa ja antamisessa. Ihmiset ovat tässä suhteessa siis olleet hyvin erilaisissa tilanteissa.

Nyt kun koronapandemian pakottamat poikkeusolot ovat helpottamassa, on myös vertaistukitoiminnan purjeisiin puhallettava uutta tuulta. Tähän knsainvälinen vertaistuen päivä antaa oivan mahdollisuuden, sillä tällöin uhlistetaan ja huomioidaan vertaistukijoiden tekemää tärkeää työtä ihmisten hyvinvoinnin tukemisessa. Tänä vuonna juhlistamme päivää myös webinaarilla.

Kansalaisareena ry tarjoaa meille torstaina 21. 10. klo 9-11 mahdollisuuden kuulla lisää vertaistukitoiminnasta ja sen vaikutuksista. Päivän aikana on tarjolla tietoa mm.
-vertaistuen vaikutuksesta rintasyöpäpotilaan elämänlaatuun
-vertaistoiminnasta kotoutumisen tukena
-lasten ja äitien kokemasta vertaistuesta
-vertaistuen merkityksestä taakkasiirtymien selättämisessä.

Lisätietoja vertaistuen päivästä tämän linkin kautta sekä päivän seminaarista tämän linkin kautta.

Kansalaisareenalta on myös tänä vuonna ilmestynyt Vertaistuen moninaisuus -julkaisu, jonka kautta voit laajemmin tutustua vertaistuen monimuotoiseen maailmaan.