Savonlinnan oppaat ry on vuoden 2021 opasyhdistys

Kunniakirja

Porvoossa pidetyillä Suomen Opasliiton valtakunnallisilla opaskoulutuspäivillä Savonlinnan oppaat ry valittiin vuoden 2021 opasyhdistykseksi. Perusteena oli muun muassa verkostoituminen, maaseutualueiden esiin tuominen ja oppaitten auktorisoinnin korostaminen.

Tällä hetkellä 51-vuotiaan yhdistyksen jäsenmäärä on 49, joista auktorisoituja oppaita on 31. Auktorisoituja oppaita valmistui viimeksi matkailuopaskurssilta vuonna 2020.

Auktorisoitu opas tarkoittaa matkailuopaskurssin käynyttä henkilöä, joka on suorittanut hyväksytysti näyttökokeen bussi- tai kävelyopastuksesta Suomen Opasliiton arvioijille, joilla on auktorisointioikeus.

Viimeisimmältä matkailuopaskurssilta valmistui myös oppaita, jotka tekivät lopputyönsä Punkaharjusta, Pihlajavedestä, Oravista, Savonrannasta tai Kerimäestä.
Opasyhdistys on pitänyt Kurkistuksia kotiseutuun -päiväretkiä yhdessä Linnalan opiston ja Pyhän Olavin Killan kanssa. Seuraava kotiseuturetki tehdään toukokuussa Parikkalaan.

Savonlinnan oppailla on monipuolisia kierroksia. Tulevana kesänä yhdistys järjestää takuulähtöinä muun muassa Linnan malmista Saimaan helmeksi, Tarinoiden Linnankatu ja Joel Lehtosen jalanjäljillä -opastuksia sekä opastettuja linnunpönttökierroksia. Myös vieraskielisiä kierroksia on tarjolla. Oppaat opastavat suomen lisäksi tilauksesta ruotsiksi, saksaksi, venäjäksi, englanniksi, ranskaksi ja japaniksi.

Oppaan voi saada yksikin ihminen tai kokonainen sukuseura. Opastuksia on tehty niin bussissa, pikkuautossa kuin höyrylaivassakin. Niitä myös räätälöidään asiakkaan toiveen mukaisesti.

Oppaat ovat muun muassa osallistuneet Laitaatsilta-teemapäivään Pyhän Olavin Killan kanssa ja viettäneet kansainvälistä matkailuoppaan päivää Savonlinnan Kauppatorilla tarjoten ilmaisia opastuksia, makkaraa ja nuotiokahveja.

Vaikka nykyään on kännyköissä opaskierroksia ja poluilla on QR-koodeilla varustettuja opastuksia, on henkilökohtainen opas aina lisäarvo digitaalisessa maailmassa. Kasvokkain kohtaaminen todellisessa elämässä voi olla arvokas ja unohtumaton kokemus.

Linkki

https://slnoppaat.wordpress.com/

Yhteyshenkilön sähköpostiosoite

peura.susanna@gmail.com