Työelämätaidot kuntoon Etelä-Savossa -hankkeen kuulumisia
Hei,
Työelämätaidot kuntoon Etelä-Savossa -hankkeeseen mahtuu uusia asiakkaita!
Minuun voi olla yhteydessä ihan ilman kynnystä, niin katsotaan, voisiko hankkeesta olla asiakkaalle apua tai hyötyä. Rinnalla kulkeva tuki mahdollistaa jalkautumisen, eli voin lähteä mukaan esim. virastoasioinneille, tai missä asiakas tukea kaipaakaan. Kartoitamme asiakkaan elämäntilannetta ja asiakkaasta riippuen työskentely voi sisältää tulevaisuuden pohdintaa, omien voimavarojen ja vahvuuksien etsimistä, CV:n tekoa, työnhaussa tukemista, arkielämän sujumisen ja hyvinvoinnin osa-alueiden käsittelyä, työelämätaitojen kohentamista, työ- tai opiskelumahdollisuuksien selvittelyä, auttamista erilaisten anomusten teossa, asiakkaan ohjaamista tarvitsemiinsa palveluihin, kannustamista päihteettömään toimintaan jne. Kotikäyntejä, tai asiakkaan kuskailuja hankkeessa ei tehdä.
Hankkeen kohderyhmänä ovat kaikkein heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevat työikäiset henkilöt (erityisesti päihde- ja rikostaustaiset, mutta asiakkaat ilman em. taustaa myös tervetulleita). Savonlinnan alueella on hankkeen puitteissa tarjolla myös maksutonta nepsy-valmennusta aikuisille.
Kuntoutussäätiön etäyhteyksin toteutettavaan työvalmennukseen voi lähteä mukaan henkilö, joka on kohdannut haasteita työnhaussa, ja jolla on riittävät digitaidot ja -laitteet valmennuksen toteuttamiseksi.
Yhteistyötä odottaen,
-Tiina

