Taiteiden yöstä kulttuurilahjaksi Savonlinnan seudun asukkaille

Kolomosen väki, ylpeänä esittää: laulua, tanssia, runoa, tarinoita, teatteria, ja tulitaidetta!
Näistä elementeistä koostuu tuleva lahjamme teille, rakkaat savonlinnalaiset!

Suunnaton oli murheemme määrä siinä hetkessä, kun jouduimme toteamaan, ettei Syystulia ole järkevää vallitsevissa olosuhteissa järjestää. Onneksi meillä ei ole tapana jäädä pitkäksi aikaa asioista vatvomaan. Varoja taiteilijoiden palkkaukseen oli kerätty ja saatu – miksi siis emme pitäisi Syystulille varatuille taiteilijoille antamaamme lupausta järjestää mahdollisuus esiintyä ja tuoda paikallista taidetta näkyville. ’Terävä päämme’ huomasi nopeasti mahdollisuuden digitaalisen tuotannon toteuttamiseen ja tässä sitä jo mennään: Täysillä kohti tuntematonta ja sen yli!

Eihän kuvatuotanto ihan uutta Kolomosessa ole. Taiteilijoina ovat tähän saakka toimineet pääosin paikalliset yhdistystoimijat. Nyt meillä on ilo ja kunnia tuottaa yhteistyössä aloittavien, nousevien ja jo mainetta niittäneiden taiteilijoiden voimin kolmiosainen Kulttuurilahja-sarja. Sarjan osat hakevat yleisöä hieman eri ikäluokittain. Eipä sen puoleen, kaikenlaista taidetta voi, saa ja pitää voida nauttia yli ikä- tai muunlaistenkaan muurien. Rajoitteita ei nauhoitteissamme ole.

Tuotantomme on määrä valmistua marraskuun alkuun ja se tuodaan esille virtuaalisten Hyvinvointimessujemme sivuilla 8.11. alkaen. Tulkaa siis kokemaan hyvinvointia moniulotteisesti Savonlinnan virtuaalisille Hyvinvointimesuille!

P.S. Tästä ei sitten lisätietoja heru ennen kuin alkaa olla valmista – näätte sitten!

Lisätietoja:
Savonlinnan Seudun Kolomonen ry
Toiminnanjohtaja Sirpa Kolistaja, puhelin 0500 691 574 ja sähköposti sirpa.kolistaja@kolomonen.fi
Yhdistyskoordinaattori Asko Koukkari, puhelin 044 759 3566 ja sähköposti asko.koukkari@kolomonen.fi