Välistä Väylälle – kesäkuun kuulumiset

VV

Kesäkuun kuulumisia Välistä väylälle-hankkeesta!

Kesä – vihdoinkin! Erilaiset pienryhmät hankealueella jatkavat toimintaansa osallistavien, yhteisöllisten ja toiminnallisten aktiviteettien parissa myös kesäkaudella. Iloitsemme yhdessä Suomen kesästä, valosta, ihanasta luonnosta retkeillen, pelaillen erilaisia pihapelejä ja onpa mukana myös tanssiliikuntaakin.

Kesäkuun alussa olemme mahdollistaneet hankealueella yhdistystoimijoille, yhteistyöverkostolle sekä aiheesta kiinnostuneille koulutusiltoja, jolla osaltamme haluamme tukea ja vahvistaa toimijoiden osaamista kohdata ukrainalaisia pakolaisia hankealueella. Koulutuskokonaisuuden 1.koulutusosiossa kirkastettiin kouluttajan, Janne Sairasen/SKO johdolla mikä on viranomaisten/ammattilaisten, yhdistystoimijoiden, ystävän/lähimmäisen rooli auttamisverkostossa ja miten autetaan hyvin yhdessä? Alueelliset koulutusillat olivat erittäin antoisia. Luonteeltaan koulutusillat olivat hyvin vastavuoroisia, niissä syntyi hyvää keskustelua osallistujien kokemuksista ja kohtaamisista, auttamisverkoston onnistumisista sekä kehittämisen kohteista.

Elokuussa hankkeen mahdollistamat koulutusillat saavat jatkoa! Järjestämme alueellisesti 2.koulutusillan Savonlinnassa, Kerimäellä, Punkaharjulla, Savonrannalla ja Rantasalmella vuorovaikutuksesta, kohtaamisen taidoista sekä ukrainalaisten pakolaisten osallisuuden ja elämänhallinnan tukemisesta käytännössä.

Laitahan koulutusillan ajankohta kalenteriisi ja ilmoittaudu mukaan!

 8.8 klo 17-19 Punkaharjulla, Ystäväntuvalla / Tiia 044 4931953

10.8 Savonrannalla klo 17-19, Savonranta-talolla / Sari 044 7593560

16.8 Rantasalmella klo 17-19 Kunnantalon valtuustosalissa / Sari 044 7593560

18.8 Savonlinnassa klo 17-19 Säämingin srk-talossa / Salla 044 4386885

25.8 Kerimäellä klo 17-19 kirjaston kerhotilassa /Tiia 044 4931953

Kesällä Välistä väylälle hanketiimi osallistuu hankealueen yleisötapahtumiin mahdollisuuksien mukaan. Olemme tavattavissa 11.6 Yhdistystorilla sekä 2.7   Punkaharjun kesäraitilla. Nautitaan alkavasta kesästä, kuulumisiin ja näkymisiin!

-Salla, Tiia ja Sari-