Jättiläiset järjestykseen ja hyödyksi – Jättiläiset kuriin 2-hanke

Kuva1

Haitallisiksi säädettyjen vieraslajien - jättipalsami, komealupiini, kurtturuusu, jättiputket ja japanintatar – kesäkauden 2022 talkoilut ovat käynnistyneet. Vieraslajien kimppuun on käyty Enonkosken, Rantasalmen ja Sulkavan kuntien sekä Savonlinnan kaupungin alueilla, ja hommaa riittää.

Viime kesänä tarmokkaita yhdistyksiä lähti talkoisiin mukaan kahdeksan, ja kullakin yhdistyksellä on omat nimikkoalueet hoidossa. Yksittäisiä soolotalkoilijoitakin on myös jo mukavasti kitkemässä, niittämässä, kaivamassa ja raivaamassa.

Jättiputkikasvustojen kimpussa ovat haitallisten vieraslajien torjuntaan perehtyneet yrittäjät.

Uusien alueiden ja esiintymien kunnossapitoon kaivataan kovasti mukaan lisää sirkeäsilmäisiä, kädentaitoisia ja veskansalaisesta yhteisen tekemisen kohottavuudesta innostuvia talkoilijoita - sekä pitempiaikaiseen että muutaman tunninkin yhteiseen tai soolo- eli duotalkoiluun.

 

Mutkaton tapa tutustua jättiläiset järjestykseen ja hyödyksi -talkoisiin

Yhteisessä jättiläiset järjestykseen ja hyödyksi -talkoissa rynnistämme jättipalsami-, komealupiini- tai kurttuuruusukasvustojen kimppuun.  Haitallisten vieraslajien torjunnan lisäksi näissä talkoissa on luvassa tömäkkä tietoisku vieraslajeista ja torjuntavälineistä ja -tavoista, joita voi hyödyntää omassakin puutarhassa. Jotta talkoilijan kehokin voisi hyvin perehdymme mm. millainen omatekoinen ihoöljy olisi passeli, jos torjuntatoimiin änkeää mukaan itikoita tai muita inisijöitä. Juomatauolla pääsemme maistelemaan makeanhimoa häivyttävää mustikanvarpuvettä ja muutakin oivallista juotavaa. Luvassa myös vinkkejä kuinka hoidetaan talkoilijan väsyneitä jalkoja luonnonantimien avulla. Tutustumme myös, kuinka jättiläisiä voisi käyttää hyödyksi.

Lisätietoja tällaisesta virkistystalkoilusta sekä soolotalkoiluista Suomen luonnon ja kulttuurimaisemien hyödyksi saat suoraan hankekoordinaattori Mirjalta.

Talkoiluista keräämme myös rahoittajaa varten talkootyötunnit ylös. Talkootuntilomakkeita saat Mirjalta tai Kolomosen toimistolta.

 

Tietoja haitallisten vieraslajien esiintymistä kerätään

Kun osut haitallisten vieraslajien kasvupaikoille, niin laitathan Mirja, ensisijaisesti sähköpostilla, koordinaatteja esiintymästä. Kerro mikä vieraslaji on kyseessä, arvio määrästä ja pinta-alasta.

Niin ja laita seurantaan hankkeen facebook-sivu: @jattilaisetkuriin – sinne tulee tietoa talkoista ja jättiläisistä muutenkin.

 

Itä-Savon luonnonsuojeluyhdistys ry:n viikatteita ja raivuri lainattavissa talkoiluun

Kolomosen toimistolta, Mirjalta, saat myös lainaksi viikatteita sekä akkukäyttöisen raivurin talkoiluun. Kannattaa hyödyntää tämä mahdollisuus isompien alueiden järjestykseen laitossa.

 

Tervetuloa mukaan toimeliaiden talkoilijoiden porukkaan!

 

Mirja Nylander, hankekoordinaattori

”Jättiläiset järjestykseen ja hyödyksi”

Jättiläiset kuriin 2 -hanke

mirja.nylander@kolomonen.fi , 044 – 751 7430

Savonlinnan Seudun Kolomonen ry
Pappilankatu 3
57100 Savonlinna

 

Hankkeen toimita-aika: 20.4. – 19.10.2022.

Hankkeen rahoitus: Kainuun ELY-keskus, Enonkosken, Rantasalmen ja Sulkavan kunnat sekä Savonlinnan kaupunki.